Tilasin printtilehden

Guardian Weekly -lehdeltä kesäkuussa sähköpostiin tupsahtanut mainos sai minut jostain syystä tekemään tilauksen. Mainoksessa luvattiin neljä ilmaista näytenumeroa. Se tuntui kokeilemisen arvoiselta varsinkin, kun olen kaivannut viikonlopuksi lukemista – olettaen siis, että ehti tulisi perjantaina ennen viikonloppua. Ensimmäistä numeroa lukuunottamatta lehti onkin tullut perjantaisin.

Positiivista lehdessä on, että siitä löytyy artikkeleita sellaisista aiheista, joihin en ole muualla törmännyt ja että lehdessä on hyvin globaali juttuvalikoima. Tänään kuitenkin petyin, kun huomasin, että lehden paperia oli ohennettu. Lehti on tabloid-kokoinen ja sanomalehtipaperille painettu, mikä on ollut sinänsä teknisen laadun osalta minusta ihan riittävä. Nyt lehteen oli kuitenkin käytetty niin ohutta paperia, että se jo hankaloitti lukemista. Melkein kuin olisi vessapaperille painettu.

Viime viikolla huomasin uutisia, joissa kerrottiin, että Guardian-lehtiryhmällä on vaikeuksia ja että sen pitkään ikään ehtinyt Observer-lehti ollaan lopettamassa. Tuo paperin huononnus onvarmaankin samaa säästötoimien sajkaa, mutta on väärä askel talouden pelastamisessa: se lukunautinto, joka printtilehdestä voisi tulla, jää tuon kokoon lyhistyvän lehden osalta saamatta. Ehdin jo päättää antaa tilaukseni jatkua, mutta nyt mietin asiaa uudestaan.

Uusi suomalainen tervehdys, mo!

Suomen kielen yksi luontainen kehityssuunta on ymmärtääkseni sanojen lyheneminen. Olen myös kuullut väitettävän, että suomi on viroa vanhanaikaisempaa, ja tämän osoittavat viron suomea lyhemmät sanamuodot. Olisi voinut luulla, että sana moi on jo riittävän lyhyt, mutta ei. Nuoriso on tuota mo sanaa käyttänyt keskenään jo useamman vuoden ajan, ja omat poikanikin sitä käyttävät, mutta en silti voinut olla vähän hämmästymättä, kun työpaikkaruokalassa minua tervehdittiin sanalla mo! Ehkä syynä uuden tervehdyksen syntyyn on, että hei ja moi ovat muodostuneet jo varsin virallisiksi ja tarvittiin uusi rento tervehdys.

Käyttäjistä mainostajia

Sosiaalisen median palveluissa iso haaste on ollut tulojen hankkiminen. Jotta sosiaalisen median palveluun saa paljon käyttäjiä, kynnys osallistumiselle ei saa olla korkea, mikä käytännössä on tarkoittanut mm. sitä, että käyttäjiltä ei voi periä maksuja, ainakaan mistään keskeisimmistä perustoiminnoista. Tuloja hankitaan pääasiassa mainoksien kautta, mutta ehkäpä suurta suosiota voi hyödyntää muullakin tavalla. Uudelleen toimintansa aloittanut JPG Magazine aikoo kokeilla yhtä uutta tapaa.

JPG Magizine on lehti, jonka webbisivujen kautta ihmiset tarjoavat kuviaan ja käyttäjien tekemien arviointien pohjalta suosituimmat kuvat julkaistaan lehdessä. Haasteena kuvia tarjoavilla ihmisillä on saada kuvansa huomattua, koska niitä tulee niin paljon. Niinpä JPG Magazine tarjoaakin käyttäjille mahdollisuuden ostaa näkyvyyttä yhden dollarin hintaan.  Tällä yhdellä dollarilla luvataan vähintää 500 käyttökertaa ja tilastotiedot siitä, miten kuvaa näytettiin ja miten siihen sitten reagoitiin. JGP Magazine mainitsee tuon  Spotlight-toiminnon kuvauksen yhteydessä, että kuvia tulee palveluun noin 3000 kappaletta vuorokaudessa. Onhan siinä jo haastetta tulla huomatuksi, vaikka kaukana ollaan vaikkapa Flickrin ilmoittamista luvuista, eli 3000 – 8000 kuvaa minuutissa!

Mainontaa tämäkin on, mutta uutena vivahteena on se, että mainostajina ja maksajina ovat käyttäjät itse.

Sarjamurhaaja

Pikainen vierailu ruokakaupassa herätti miettimään vaatteiden tekstejä. Johdantona asialle olivat iltapäivälehdet, joiden lööpeissä oli suuret tekstit suomalaisesta sarjamurhaajasta. Ja kuinka ollakaan, edessäni oli yht’äkkiä naisen selkä ja hänellä oli päällään college-paita, jonka selässä luki SERIALKILLER. Olikohan kyseinen henkilö huomannut ja miettinyt tuota tekstiä vaatteen ostaessaan. Ehkä, ehkä ei.

Kingdom of sopping

Stokkalla on menossa jokin kampanja, jonka televisiomainoksessa on huomiotani on kiinnittänyt loppuhuipennus: miesääni lausuu todella huonolla suomalaisittain kingdom of sopping (p.o. shopping). En tiedä, onko tuo tehty tahallaan noin, vai eikö muuten vakuuttavaäänisen puhujan englanninkielen lausumista ole mitenkään saatu paremmaksi.

Minun kohdallani tuo huono lausuminen ehkä kuitenkin teki tehtävänsä, sillä luulen, että vain sen takia tuo iskulause on kiinnittänyt huomiotani. Aktiiviseksi tuo tiedostaminen muuttui, kun tänään poikkesin Stockmannilla ja huomasin isoja Kingdom of Shopping plakaatteja. Sen tarkemmin ei sisältö vielä auennut, ehkä se liittyi julisteista päätelleen luottokorttiin, mutta jonkinlainen todiste tuosta kingdom of shopping’ista saatiin, kun kaupasta löytyi suuri oikeaa sävyä oleva, vaaleansininen taskuliina.

Monikielinen sanakirja

Tutustuin vasta hiljattain Ilmainensanakirja.fi:in ja huomaan, että sitä palvelua on hiukkasen mukavampi käyttää kuin joitakin muita sanakirjoja. Hauskuus tulee siitä, että sanakirjan saa näyttämään kaikki löytämänsä käännökset. Hyvä ja yksinkerainen oivallus, jolla saadaan palvelun kiinnostavuutta lisättyä ja viivytettyä kävijä pienen hetken lisää sivulla. Ehkäpä siinä samalla ainakin kertautuu jonkun vähän unohtuneen kielen sanastokin.

Käsittele rahojasi huomita herättämättä

Yksi asia, joka ei lakkaa huvittamasta minua, ovat Forexin keltaiset muovipussit. Pussissa lukee oikein suomenkielellä ohje, että käsittele rahojasi huomiota herättämättä. Vähän vaikeaa on, kun voimakkaan keltainen muovipussi loistaa pitkälle ja on helposti tunnistettavissa. Ihmettelen, miten yritys haluaa tehdä näin ristiriitaista viestintää.

Toinen juttu on tuo muovipussien käyttö. Muovipusseissa toki pyydetään käyttämään niitä useampaan kertaan, tai palauttamaan takasin Forexiin, mutta näinä ympäristötietoisuuden aikoina olisi minusta hyvä olla vaihtoehtona tarjolla jokin huomaamattomampi ruskea kirjekuori.

Näyttelijäsijoittelua

Mainonnan osalta puhutaan yhtenä tärkeänä trendinä tuotesijoittelusta. Sehän vaikuttaa lupaavalta tavalta tuoda esiin tuotteita, kun ihmiset yhä enemmän voivat sivuuttaa erilliset mainokset. Tänään kuitenkin sattui käteeni Hobby Hallin postimyyntiluettelo, jota aloin selailla ja yht’äkkiä huomasin, että onpa täällä tutun näköisiä malleja. Tarkempi tarkastelu varmistikin havaintoni, eli kannessa kerrottiin, että kyseessä oli “Salaiset elämät” -erikoispainos.

Kyllähän näyttelijät esiintyvät monissa mainoksissa, mutta tuossa muodossa en muista ennen nähneeni. Itse veikkaan, että huomioarvo on hyvä ainakin Salkkari-fanien keskuudessa.